Etusivu         Hevoset         Esittely         Kasvatus         Toiminta         Muuta         Yhteys

  Aatos Aarne ZAP


     

Klikkaa kuvaa, jotta näet sen oikeassa koossa.
© Klosterhof Medingen.


Virallinen nimi Aatos Aarne ZAP "Aatos" Syntynyt 25.12.2008, Suomi
Sukupuoli Ori Rotu Suomalainen puoliverinen
Säkäkorkeus 166cm Väri Ruunikko
Kasvattaja Rajaton Omistaja Sonja.P - Kultahuisku
Ex Omistaja riella. Koulutustaso Grand Prix, 100cm, 90cm
Painotus Kouluratsastus Rekisterinumero VH-64173
Saavutukset Tavoitteet KRJ ja YLA palkinto





Luonne

Tarhassa ori käyttäytyy enimmäkseen hyvin. Usein harhailee tarhan portille haahuilemaan jo ennen kuin kukaan on edes aikeissa hakea hevosia sisälle. Mikäli Aatos tajuaa, että ainakaan ihan heti ei sisälle päästä se tyytyy mutustelemaan ruohoa. Pahoina päivinään se tosin purkaa närkästyksensä potkimalla, pukittelemalla ja laukkailemalla ympäriinsä, kuin mikäkin villi ori.
Tallissa käyttäytyy useimmiten rauhallisesti, mutta ruoka-aikaan on yksi niistä kovaäänisimmistä. Aatos pitää kyllä huolen, ettei pääse unohtumaan. Toisinaan, jos tamma sattuu kulkemaan oritallin lähettyviltä saattaa Aarne toisinaan hermostua ja kuopia maata jalallaan. Kuitenkin enimmäkseen rauhallinen ja hiljainen.

Jättää muut hevoset omaan rauhaansa, mikäli nämäkin tekevät samoin. Jos joku kuitenkin tulee haastamaan riitaa, on ori usein täysillä mukana, voimaa säästelemättä. Tammojen seurassa sen olemus kasvaa ja ryhtiä tulee ainakin 10 prosenttia lisää. Toisinaan myös hieman röyhkeän ja itsekkään oloinen. Ei välttämättä tarvitse kuin yhden eläimen seuraa, oli se sitten hevonen, poni, aasi, lammas tai muuli.
Ihmisiä kohtaan enimmäkseen nöyrä ja kuuliainen. Jos lähistölle kuitenkin pöllähtää henkilö, joka ei ole kovinkaan kokenut tai on arka. Aatos näyttä kaapin paikan. Sen kanssa täytyy siis olla tomera ja arkuudelle ei saa antaa periksi. Ori nimittäin aistii sen heti ja tietää miten pääsee ”kiusankappaleesta” eroon.

Taluttaessa kävelee taluttajan vierellä, tosin melko ripeästi. Ei temppuile ihmeempiä, mutta jos on epävarma, voi riimunarun pujottaa turvan ympärille tai suuhun. Tämä tapa on tosin hyvä omaksua. Sen varalta, että jostakin pöllähtää tielle naispuolinen otus. Tällöin Aatos nimittäin usein muuttuu enkelistä pirulaiseksi ja yrittää kaikin keinoin saada itsensä irti tai repiä itseään tamman luo. Muiss tilanteissa kuitenkin rauhallinen ja rento.

Hoidettaessa oikeastaan aika oikukas ja luonteeltaan hyvinkin vaihteleva. Hyvänä päivänä orin voi hoitaa vapaana karsinassa, ilman minkään näköisiä temppuja. Huonoimpana mahdollisena päivänä karsinan taas ei ole menemistä ilman riimua ja narua, tällöinkin ori on usein kiskottava karsinasta ulos hoitopaikalle. Tasapainoisena päivänä ori temppuilee jonkin verran vapaana ollessaan, mutta jos sen sitoo karsinaan kiinni se useimmiten ei tee juurikaan mitään. Toisinaan saattaa hiukan luimistella, mikäli vieruskarsinoiden pojat sattuvat olemaan huonolla tuulella. Ainakaan karsinassa ei ole hyvä juttu, jos Aatoksen ympärillä hääräilee useampi kuin yksi henkilö, tällöin se hermostuu ja alkaa temppuilla. Jalat antaa nostaa kunnolla ja pitää ne melko hyvin ylhäällä... useimpina päivinä siis.
Ori ei erityisemmin välitä pesusta, mutta ei se mikään kauhukuvakaan sen mielestä ole. Usein vai hieman astelee edestakaisin ja sivuttain, mutta ei sen ihmeempiä.
Eläinlääkärien ja kengittäjien kanssa on hyvää pataa. Tosin se hieman pelkää piikkejä, joten niiden kanssa saattaa olla pientä ongelmaa. Mikäli Aarne ei huomaa, mitä siellä oikein touhutaan, nämäkin usein hoituvat ilman sen kummempia ongelmia.

Satulointi ei tuota ongelmia. Ori käyttäytyy hyvin, eikä temppuile. Satulaa selkään nostettaessa se ei ota sivuaskeleita tai tule päälle. Satulavyötä kiristäessä ei ole ongelmia. Hiukan Aatos saattaa pullistaa, mutta ei sen enempää. Suitsia pistettäessä ei nosta päätään ylös tai heiluttele sitä häiritsevästi. Kuolaimet ottaa suuhunsa helposti, tosinaan saattaa joutua käyttämään muutamaa niksiä. Tuolloinkin jo ensimmäisellä onnistuu.

Ratsastaessa on hyvin kuuliainen ja tottelevainen. Esteillä se on melko taitava ja innostuu, sekä kuumuu melkoisen helposti. Se on kuitenkin myös haastava. Toisinaan sen hypyt ovat epämääräisiä loikkia ja niissä on vaikea pysyä mukana. Esteiden välillä se kiihtyy ja se on vaikea pitää hallinnassa, vielä kun se vauhti pitäisi saada sopivaksi ennen seuraavaa estettä. Jos myötäys jää edellisellä esteellä Aatoksen mielestä vajaaksi voi olla miltei varma, että se kieltää seuraavalle... ellei sitten tiedä keinoja joilla se voidaan estää.
Aarne kuitenkin painottuu kouluratsastukseen ja se onkin siinä taitava. Sen askeleet ovat hyvin koreat ja se tottelee kaikkein pienintäkin apua, jonka ratsastaja sille antaa. Se myös taipuu hienosti. Vasemmassa kierroksessa on kuitenkin hieman jäykempi kuin oikeassa.
Maastossa ja maastoesteillä, se on hyvin säikky ja toisinaan vain oksan rasahdus saa sen loikkaamaan sivuun. Mikäli selässä istuu ratsastaja joka on orille tuttu ja johon se luottaa, toden näköisesti poika nauttii retkestä ja rentoutuu.
Aarne tarvitsee siis kokeneen, rennon, päättäväisen ja luotettavan ratsastajan.

Kisoissa sen käytös muuttuu melko huomattavasti. Koska kisapaikoilla on usein mukana myös paljon tammoja, on ori hyvin vaikea ja kuuntelu jää toisinaan vähemmälle. Suorituksen aikana kuitenkin terästäytyy ja antaa taas kaikkensa. Aatos saattaa potkia liian lähelle tulevia hevosia, joten punainen rusetti on hyvä kiinnittää häntään.

Melko vaikea lastata, koska pelkää kavioidensa ääntä, kun ne koskettavat ramppia. Mutta apumiehien ja makupalojen avulla sen saa kuitenkin maaniteltua ramppia ylös. Siihen tosin saattaa mennä jonkin verran aikaa... Kunhan ori on saatu sisään, se käyttäytyy taas tavalliseen tapaansa rauhallisesti.





Sukutaulu

i. Hit It Kooss, KRJ-II
trak, ori, rt, VH-18703
ii. Coveron GB, KRJ-II
trak, ori, rn, VH-04000

iii. Sushina's Garanco, YLA2, KRJ-II
trak, ori, rt, VH-06382


iie. VIR MVA Ch Magnolia's Verona, KTK-II
trak, tamma, rn, TrT-130

ie. Wesnie Kooss
trak, tamma, rn, VH-10834

iei. Star Theme's Anthone
trak, ori, rn, VH-03600


iee. Mánors Athene, KRJ-II
trak, tamma, rt, VH-10560

e. KRB Admirer, YLA2
fwb, tamma, rt, VH-48790
ei. Fu's Kidssen, YLA1
fwb, ori, m, VH-39682

eii. VIR MVA Ch Kidnaper COS, KRJ-II, YLA3
fwb, ori, m, VH-23278


eie. VIR MVA Ch CP's Vinda, KRJ-II
fwb, tamma, k, VH-20883

ee. CHp`S Sweet Rabina
fwb, tamma, VH-19123

eei. Havupuron Harmonie Evel
fwb, ori, VH-01105


eee. CHp's Halzanna
pv, tamma, VH-03427

Aatoksen isä Hit It Kooss eli Ipe, on rautias, 166cm korkea, trakehner ori. Se syntyi Isossa-Brianniassa 10.12.2006, tallilla nimeltä Kostenlooss. Koulutustasoltaan se on grand prix. Ori on saanut 41 sijoitusta KRJ:n alaisissa kilpialuissa. Sen lisäksi se on yltänyt KRJ-II palkintoon. Jälkeläisiä sillä on ainakin yksi.

Ipen isä (Aatoksen isän isä) Coveron GB eli Roni, on ruunikko, 162senttinen, trakehner ori. Se syntyi 14.12.2005, kasvattajanaan inah. Koulutustasoltaan se on vaativa A ja hyppää 110cm kentällä ja 90cm maastossa. Sillä on 30 KRJ:n alaista sijoitusta. Lisäksi se on saanut KRJ-II palkinnon. Jälkeläisiä sillä on ainakin neljä.

Ronin isä (Aatopksen isän isän isä) Suhina's Garanco eli Rami, on rautias, trakehner ori. Sillä on YLA2 ja KRJ-II palkinnot. Jälkeläisiä orilla on ainakin yksi.

Ronin emä (Aatoksen isän isän emä) Magnolia's Verona eli Verona, on ruunikko, trakehner tamma. Se sai KTK-II palkinnon ja sertit VIR MVA Ch arvonimeen. Jälkeläisiä sillä on ainakin yksi.

Ipen emä (Aatoksen isän emä) Wesnie Koos eli Wes, on ruunikko, 167cm korkea, trakehner tamma. Se syntyi 13.5.2006, tallilla nimeltä Kostenlooss. Koulutustasoltaan se on vaativa A ja hyppää 110cm esteet kentällä, kun taas maastossa 90cm korkuiset tientukkeet onnistuvat. Tammalla 32 KRJ :n alaista sijoitusta. Jälkeläisiä sillä on ainakin yksi.

Wesin emä (Aatoksen isän emän emä) Mánors Athene eli Ali, on rautias, 162senttinen, trakehner tamma. Se syntyi 12.12.2005, tallilla nimeltä Manór. Koulutustasoltaan se on vaativa A ja hyppäää 120cm korkuiset esteet kentällä, kun taas maastossa yltää metriin asti. Sillä on 28 KRJ:n ja 15 ERJ:n alaista sijoitusta. Tammalta löytyy myös KRJ-II palkinto.

Aadan isä (Aatoksen emän isä) Fu's Kidssen eli Seri, on musta, 171cm korkea, suomalainen puoliverinen ori. Se syntyi 22.6.2007, tallilla nimeltä Pifus. Koulutustasoltaan ori on gran prix ja hyppää 120cm kentällä, sekä metriä maastossa. Siltä löytyy 100 KRJ:n alaista sijoitusta. Tämän lisäksi sille on myönnetty YLA1 palkinto. Jälkeläisiä sillä on ainakin kahdeksan.

Aadan emä (Aatoksen emän emä) Chp's Sweet Rabina eli Sinkku, on tai siis oli 163cm korkea, suomalainen puoliverinen tamma. Se syntyi 18.5.2006, tallilla nimeltä Championtalli. Se kuoli 20.8.2008, Haweringin omistuksessa, tallilla nimeltä Ronenbourg. Se sai 48 ERJ:n ja 31 KRJ:n alaista sijoitusta, mutta ei meriittejä. Jälkeläisiä sillä oli ainakin neljä.






Jälkeläiset

Aatos on tarjolla puoliveristen ja ratsuponien kasvatukseen hyväksyttäville tammoille.

04.07.2010 fwb-t.Aravon SdGER (e. K Nao Fuzerac)






Kilpailukalenteri

Näkyvissä vain sijoitukset. Porrastetut lihavoitu.
Sijoituksia KRJ 6, KR 10.


Näyttelyt

24.01.2009 - Regendtropfen - NJ - Muut Puoliverisetorivarsat - 1/12 LKV1, KUMA, JS
31.01.2009 - Libaur Estate - NJ - Puoliveriset varsat aikuiskuvilla - 1/12 irtoSERT, LKV1, JS
27.02.2009 - Arwyn - NJ - Orivarsat yo. roduista aikuiskuvilla - 5/12 LKV5, KUMA, JS
06.03.2009 - YT Jinn - NJ - orivarsat yo. roduista (aikuiskuvilla) - 4/10 LKV4, KUMA, JS
13.03.2009 - Hamilton - NJ - Puoliveriset orivarsat (aikuiskuvilla) - 6/12 KUMA, JS
13.03.2009 - Forwice - NJ - Varsat yo. aikuiskuvilla - 1/12 irtoSERT, LKV1, BIS3, JS
08.04.2009 - Wimbledon - NJ - Hevosvarsat aikuiskuvilla - 1/12 irtoSERT, BIS3, LKV1, JS
09.04.2009 - Golden Rose - NJ - Varsaluokka yllä mainituille hevosille (tammat ja orit) - 3/15 LKV3, KUMA, JS
09.04.2009 - Raven Ratsutila - NJ - Varsat aikuiskuvilla - 1/12 irtoSERT, BIS1, LKV1, JS

Kouluratsastus

21.07.2009 - Duren - KRJ - Kür Vaativa B - 6/60
30.10.2010 - Duren - KRJ - Intermediate II - 4/30
30.10.2010 - Duren - KRJ - Intermediate II - 3/30
32.10.2010 - Duren - KRJ - Intermediate II - 1/30
11.12.2010 - Skurvash - KRJ - Grand Prix - 2/40
12.12.2010 - Skurvash - KRJ - Grand Prix - 1/40

25.05.2010 - VPA - villiCUP - KR – Grand Prix – 5/54
29.05.2010 - Schlau - KR – Intermediate II – 4/19
01.06.2010 - Nuuhku - KR – Vaativa B – 7/64
16.06.2010 - Avenge - KR – Vaativa B – 4/32
16.06.2010 - Avenge - KR – Vaativa A – 5/26
04.07.2010 - Westran - KR – Vaativa B – 2/95
04.07.2010 - Westran - KR – Vaativa A – 7/81
17.06.2010 - VMR - KR – Intermediate II – 2/17
29.06.2010 - VMR - KR - Intermediate II - 2/25
21.10.2010 - Gwendel - KR - Intermediate I - 2/25






Päiväkirja

05.02.2010, Jenna.S, yksityis valmennus.
Alkuverryttelyissä ongelmaksemme muodostui Aarnen selvä jäykkyys vasempaan kierrokseen. Oikealle taivutellessa ja oikeaan kierrokseen kuljettaessa herra kulki kuin unelma mutta heti vasempaan taivutellessa ja vasempaan kierrokseen kuljettaessa se alkoi vikuroimaan ja kulki selvästi jäykempänä ja hermostuneempana. Niimpä pyysin teiltä alkuverryttelyissä erittäin rauhallista kevyttä ravia loivassa muodossa ensin oikeaan kierrokseen. Sitten oli tarkoitus jatkaa kahdeksikolla ja tätä kautta pikkuhiljaa taivuttaa Aarne vetreäksi myös vasempaan kierrokseen. Loppujen lopuksi pääsitte ratsastamaan vasemmallekin pienempiä voltteja ja jatkamaan vasempaan kierrokseen. Jäykkyyden vuoksi päätin keskittyä tällä kertaa taivutuksiin ja asetuksiin oikein kunnolla. Kun ori alkoi vetristyä, pyysin teiltä avo- ja sulkutaivutuksia ensin käynnissä, sitten ravissa. Kun huomasin teidän olevan oikein loistava pari, kerroin teille muistamani lyhyen kouluradan johon kuului avo- ja sulkutaivutukset, keskikäynti, koottu ravi, pohkeenväistö sekä laukkaympyrät ja pari suunnanvaihtoa. Harjoittelimme pala palalta koulurataa läpi ja lopuksi ratsastitte sen lävitse minun ollessa tuomari. Kaikenkaikkiaan valmennuksenne sujui oikein hyvin alkukankeuden jälkeen. Kehottaisin huolehtimaan erityisesti Aarnen loppuverryttelyistä, jotta saataisiin minimoitua orin jäykkyys seuraavana päivänä. Hienoa!

29.01.2010, Tikkunekku, yksityis valmennus.
Tulin Kultahuiskun tallille aikaisin aamulla, jo noin 11 aikaan. Tänään pitäisin valmennuksen Makelle ja Aarnelle. Aloitimme Makesta.
Maken valmennuksen jälkeen odottelin tallissa sillä välin kun harjasit ja loimitit Makea ja katselin muita hevosia. Tämän jälkeen aloitit Aarnen hoitamisen ja piakoin kävelimme jo kentälle päin. Aarne käveli reippaasti kentällä päin ja kääntyi herkästi suuntaan jos toiseen. Alkulämmittelyjen jälkeen käsin teidän ottaa pysähdyksen ja peruutuksen kautta harjoitusravi. Tänään harjoittelisimme erillaisia pysähdyksiä ja liikkeellelähtöjä. Aarne ei ollut tänään kovin kuuntelevaisella päällä, ja kestikin hieman kauan kunnes se meni kiltisti suoraan peruutuksen. Aluksi otimme pelkällä uran pitkin erilaisia pysähdyksiä ja eriaskelisia peruutuksia. Tämän jälkeen käskin teidän mennä hetken ravi uraa pitkin löysin ohjin. Jonkun ajan ravattuanne käskin pidentää aina askeleita pitkällä sivuilla keventäen samalla ja lyhentäen lyhyillä sivuilla ja istuen samalla alas. Aarne pidensi askeleitaan tosi mukavasti mutta lyhentäessä meinasi ottaa välillä käynnin. Hevonen alkoi kulkemaan jo tosi nätisti, joten pyysin teitä ottamaan käynnin, että se saisi levätä välillä. Käynnin jälkeen pyysin suoraan nostamaan laukan ja aluksi Aarne ei meinannut nostaa sitä vaan kestikin vähän aikaa että se nosti. Tämän jälkeen teitte näitä laukka-pysähdyksiä vähän aikaa ja Aarne menikin mukavasti kuulolle. Pian aloimmekin lopettelemaan ja Aarne käveli loppukäynnit rauhallisesti. Loppukäyntien jälkeen lähdimme tallille päin, missä menit suorinta tietä hoitamaan Aarnea ja minä lähdin kotia kohti.

24.01.2010, eland, yksityis valmennus.
Päätin että tänään harjoitellaan vähän tasapainoa ja taivutusta. Aarne oli rennon tuntuinen kun se saapui maneesiin. Kun käynnit oli kävelty, lähdettiin verryttelemään ravissa. Aarne oli kuulolla koko ajan ja nopeasti alkoi jo rentoutumaan kaulasta. Huomasin, että aarne oli lavoista erittäin herkkä ja nosteli jalkoja yllättävän kevyesti korkealle. aarne oli vasemmalle vähän jäykkä joten nopeasti lähdimme jo laukkailemaan pääty-ympyrälle. Aarne puski kamalasti oikea lapa edellä ja oli vaikea edes raviisa saada taipumaan edes niskasta. Mutta kyllä ori siitä vetreytyi. Teimme laukkaa myös oikeaan kierrokseen. Lähdimme tasapaino harjoituksiin siten, että pääty-ympyrän vaihto tapahtui laukassa, jolloin kulmaan tultiin vastalaukassa. Aluksi Aarne oli vähän ymmällään ja vaihtoi laukan, mutta parin kokeilun jälkeen alkoi mennä aika mukavasti. Teimme tehtävää molempiin suuntiin. Aarnella oli tasapaino hyvin hallussa, vaikka välillä tahtoi päästä helpommalla. Välikäyntien jälkeen tehtiin niin että ravipohkeen väistöä kulmasta keskelle, laukka, ja vastalaukassa kulmaan. Pohkeen väistöt meni tosi hyvin ha laukatkin, vaikka ekalla kerralla vaihtoikin oikeeseen. Pari kertaa tehtiin näin päin ja vaihdettiin sitten toiseen suuntaan. Loppu ravit mentiin kevyessä istunnassa ettei selkä jää jumiin. Aarne oli tehnyt kiltisti töitä ja olin todella tyytyväinen oriin.

23.01.2010, Doragon Inu, yksityis valmennus.
Aarneella meni tänään koko valmennus hyvin, ellei oteta huomioon alkutunnin hölinöitä. Maneesiin tultaessa Aarne vaikutti rennolta ja mukavanoloiselta oripojalta. Ajattelin, että tämän kanssa käytäisiin läpi laukanvaihdoksia, laukannostoja ja taivutuksia. Alkutunnista menimme ravissa kiemurauraa ja harjoittelimme vähän temmonvaihteluita. Aarneelta sujui hyvin niin hidastempoinen kuin sulava ja nopeatempoinen ravi. Tässä välissä sattui hupsu kömmähdys kun ori päättikin tehdä hieman arvaamattoman liikkeen ja ratsastaja suoraan sanoen tipahti kuin kivi selästä. Loppujen lopuksi kömmähdyksessä ei sattunut mitään ja ori ei muutenkaan mennyt lujaa, jolloin viaksi vain jäi tasapainon pettäminen, jota tapahtuu jokaiselle. Tämän jälkeen jatkoimme normaalisti vielä temmonvaihteluita. Lisäksi teimme alkuverrytykseksi hieman pohkeenväistöjä käynnissä uralla, joka näytti toimivan mainiosti. Seuraavaksi pääsimmekin valmennuksen asiaan ja kokeilimme laukanvaihdoksia ja laukannostoja käynnistä ja pysähdyksestä. Aarneella meni hyvin laukanvaihdoksissa, ja pari kertaa tuli vain vähän puutteellisia suorituksia. Laukannostot pysähdyksessä näytti hieman hankalalta aluksi, mutta lähti rullaamaan, kun Aarne taas tajusi missä mennään. Lopuksi teimme vielä ravissa avo- ja sulkutaivutuksia ja sen lisäksi vielä käynnissä. Loppu meni perinteisessä löysät ohjat ja kierros ravia merkeissä. Aarne oli tänään hyvin skarppina ja jaksoi hyvin tehdä asioita, mitä pyydettiin. Huomasin, että hiomista tarvitsisi vielä temmonvaihteluissa ja sekä laukannostoissa pysähdyksessä. Mutta pienellä treenauksella tämäkin pikku hienosäätö on valmis!

21.10.2009
Aatos Aarne ZAP, olisi serteiltään valmis Ch arvonimeen, mutta samoilla kuvilla on siellä jo hevonen, joten tällä kertaa olimme liian hitaita.






Ikääntyminen


Ikääntyminen täällä.


ulkoasu © heidi u. 2010 / hhaidh      texture © TIG      otsikossa käytetyt kuvat © Hippola/Emilia Fager      sivun tekstit © Sonja.P, ellei toisin mainita      Virtuaalihevonen - A Sim-Game Horse