Wassaam al Rayad ox
Klikkaa kuvaa, jotta näet sen oikeassa koossa. © Bob Langrish.
| Virallinen nimi |
Wassaam al Rayad ox "Killer" |
Syntynyt |
29.4.2009, Belgia |
| Sukupuoli |
Ori |
Rotu |
Arabialainen täysiverinen, egyptiläinen |
| Säkäkorkeus |
152cm |
Väri |
Mustanruunikko |
| Kasvattaja |
al Rayad Stud |
Omistaja |
Sonja.P - Kultahuisku |
| Ex Omistaja |
|
Koulutustaso |
Vaativa B, 110cm, 100cm |
| Painotus |
Kenttä- ja esteratsastus |
Rekisterinumero |
VH- |
| Saavutukset |
|
Tavoitteet |
YLA ja ERJ/KERJ palkinto |
Luonne
Yleisesti ottaen Killer on suhteellisen helppo oriksi, tosin siltä löytyy melkoisen tuntuvasti myös eloisuutta, ja sen takia ori voi olla toisinaan suhteellisen hankala tapaus käsitellä. Tämä herra on perinyt emältään taipumuksen satunnaiseen sähläilyyn, eikä aina osaa ajatella tekemistensä seuraamuksia niin itselleen, kuin muille sen kanssa oleskeleville. Toden näköisesti on siis aivan normaalia, eikä laisinkaan harvinaista nähdä Killer toisinaan riehumassa ja sähläämässä hieman turhankin villisti. Taikka miltei juoksemassa päin puuta keskittyessään johonkin täysin muuhun asiaan, kuin satunnaisten asioiden väistelyyn. Tämä piirre tekeekin orista ensitäkin sympaattisemman ja rakastettavan monien ihmisten silmissä.
Muiden hevosten kanssa ori tulee oikein hyvin toimeen, eikä ole oikeastaan juurikaan väliä, onko tarhakaverina ori, ruuna vai tamma. Kuitenkaan sitä emme suosittele tammojen kanssa tarhaamaan, eikä ainakaan kovinkaan monen orin, vaikka kaikkein kanssa tuleekin toimeen.
Laitumelta oria hakiessa ei aina ole ihan samaa mieltä siitä, että lähdetäänkö vaiko ei. Jäisi nimittäin paljon mieluummin kavereiden kanssa aitaukseen syömään ruohoa, eikä aina anna edes kunnolla ottaa itseään kiinni. Edellä mainitun takia, kannattaa ori hakea viimeisten joukossa, taikka sitten ottaa mukaan porkkanaa tai kuivattua leipää ja niiden avulla houkutella oria luokseen.
Hoitotilanteissa Killerin eloisanluonteen huomaa hyvin. Oria on nimittäin lähes mahdotonta saada pysymään paikoillaan ja hoitajan pinna saattaakin toisinaan katketa. Tämän takia ainakin yhdeltä puolelta orin kiinni sitominen on suositeltavaa, onpahan ainakin hieman vähemmän mahdollisuuksia pyöriä. Yleensä kuitenkin riittävän pitkän pinnan ja määrätietoisuuden sattuessa yhden ihmisen raameihin, osaa tämäkin herra olla aloillaan. Kunhan vain orin saa pysymään aloillaan, sujuu kaikki muu nopeasti ja helposti.
Taluttaessa ori kävelee korvat höröllä ja innostuneena melkein kaikesta taluttajan vierellä... ainakin suurimman osan matkasta. Ori saattaa nimittäin joskus ollessaan ylitsepääsemättömän innoissaan jostakin asiasta liikuskella hieman turhankin ripeästi. Tässä tilanteessa täytyy vain pitää hermot kurissa ja ohjat omissa käsissä.
Kuljetusautoon menee ongelmitta ja myös pysyy paikoillaan koko matkan perille asti.
Ratsastettaessa on suhteellisen helppo tapaus, mutta ei kuitenkaan ole aivan aloittelijoiden ratsu. Löytyy toki orilta myös ne orimaisimmat päivät, jolloin saattaa olla hyvinkin hankala ja energiaa riittää vaikka kuinka ja paljon. Tällaisena päivänä on usein myös jo hoitotilanteissa tavallista vaikeampi, joten ratsastaja todennäköisesti osaa varautua hieman työläämpään ratsastuskertaankin.
Killer on kenttä- ja esteratsastuspainotteinen ori, joten siltä löytyy taitoa ja intoa sekä kenttä-, että esteratsastukseen. Se on kuitenkin erittäin tarkka apujen antamisen suhteen. Se ei nimittäin tottele kaikkia apuja, jos ne eivät ole sen mielestä oikein ymmärrettävissä. Orille tulee tästä syystä antaa kaikki avut todella huolellisesti, jotta se ymmärtää varmasti kaiken oikein, muuten ei oikeastaan mistään tahdo enää tulla mitään.
Kisapaikalla ei erityisemmin hermoile tai stressaannu hälystä tai oikeastaan muustakaan. Paitsi jos ratsastaja alkaa hermoilla, tällöin voi olla melkein varma, että ainakin voitto haaveet voidaan jättää, hyvä jos selviydytään edes maaliin asti.
© *lumienkuli*.
Muokkaus © Sonja.P.
Sukutaulu
i. Kid Gorgeous ox
dom.ox, ori, rt, VH-47499
|
ii. Frank Sinatra ox
ox, ori, evm
|
iii. Kerosene Smile ox
ox, ori, evm
|
iie. Knife Fight ox
ox, tamma, evm
|
ie. Lovesong ox
ox, tamma, evm
|
iei. Rather Touch ox
ox, ori, evm
|
iee. Suicide Diaries ox
ox, tamma, evm
|
e. Viva La Vida ox
dom.ox, tamma, rn, VH-47504
|
ei. Violet Hill ox
dom.ox, ori, rnk, evm
|
eii. Don't Panic ox
dom.ox, ori, rnk, evm
|
eie. One I Love ox
sea.ox, tamma, k, evm
|
ee. What If ox
dom.ox, tamma, m, evm
|
eei. Speed of Sound ox
dom.ox, ori, m, evm
|
eee. Fix You ox
ppa.ox, tamma, rnk, evm
|
Killerin isä Kid Gorgeous eli Killer, on rautias, 156cm korkea, arabialainen täysiverinen ori, tarkemmin siis domestic-arabi. Ori syntyi 27.5.2008, Morses Arabians nimisellä tallilla Kanadassa. Ennen Al Rayad studiin päätymistään, poika asusteli Melba Sporthorsesissa. Luonteeltaan ori on oikein mukava tapaus eikä ole turhan orimainen. Killer ei ole erityisemmin menestynyt, mutta siltä löytyy 11 ERJ:n alaista sijoitusta. AHAC:ssa ei orin kanssa ole kilpialtu.
Killerin emä Viva La Vida eli Viva, on ruunikko, 151cm korkea, domestic-arabi tamma. Se syntyi 30.7.2008, James Beaconin tallilla Yhdysvalloissa. Ennen al Rayad studiin muuttoa tamma asusteli Melba Sporthorsesissa audreyn omistuksessa. Luonteeltaan tamma on hyvin eloisa. Se on todella sählä ja nuorempana onkin saanut itsensä kerran jos toisenkin rikki. Vivalta löytyy menestystä yhdeksän ERJ sijoituksen verran ja toden näköisesti tulevaisuudessa vieläkin enemmän.
Jälkeläiset
00.00.0000 ox-?.varsa (i. isä)
Jälkeläispaketit tulossa. Jälkeläispaketit tulossa. Jälkeläispaketit tulossa. Jälkeläispaketit tulossa. Jälkeläispaketit tulossa. Jälkeläispaketit tulossa. Jälkeläispaketit tulossa. Jälkeläispaketit tulossa. Jälkeläispaketit tulossa. Jälkeläispaketit tulossa. Jälkeläispaketit tulossa. Jälkeläispaketit tulossa. Jälkeläispaketit tulossa. Jälkeläispaketit tulossa. Jälkeläispaketit tulossa. Jälkeläispaketit tulossa. Jälkeläispaketit tulossa. Jälkeläispaketit tulossa. Jälkeläispaketit tulossa. Jälkeläispaketit tulossa. Jälkeläispaketit tulossa. Jälkeläispaketit tulossa. Jälkeläispaketit tulossa. Jälkeläispaketit tulossa.
|
Kilpailukalenteri
Näkyvissä vain sijoitukset. Porrastetut lihavoitu.
Sijoituksia ERJ 0, KERJ 2, KRJ 1, KR 9, KER 5, MR 9.
Esteratsastus
00.00.2010 - Paikka - ERJ - Luokka - 0/00
Kenttäratsastus
18.10.2010 - Pjortoi Russians - KERJ - CCI/CIC* - 6/40
21.10.2010 - Pjortoi Russians - KERJ - CCI/CIC* - 4/40
08.05.2010 - Chestount - KER – CCi/CIC* – 2/13
11.06.2010 - VMR - KER – Helppoluokka – 3/32
13.06.2010 - VMR - KER – Tutustumisluokka – 2/14
16.06.2010 - VMR - KER – Helppoluokka – 5/31
25.06.2010 - YT Nokkela - KER – Helppoluokka – 3/18
Maastoesteratsastus
10.05.2010 - Frostbitten's - MR – 90cm – 2/21
10.05.2010 - Frostbitten's - MR – 100cm – 3/17
25.05.2010 - ST Geronimo - MR – 100cm – 2/11
30.05.2010 - Zarda - MR – 90cm – 2/35
31.05.2010 - Zarda - MR – 80cm – 2/23
31.05.2010 - Zarda - MR – 90cm – 3/23
01.06.2010 - Zarda - MR – 90cm – 1/23
01.06.2010 - Zarda - MR – 90cm – 1/23
20.06.2010 - Poijaat - MR – 80cm – 1/20
Kouluratsastus
25.10.2010 - Biscuit Ponies - KRJ – Helppo C - 8/100
03.05.2010 - Kisakeskus Life - KR – Helppo A – 7/101
06.05.2010 - Pine Forest - KR – Helppo B – 2/67
23.05.2010 - Baildor - KR – Helppo A – 3/30
01.06.2010 - Nuuhku - KR – Vaativa B – 8/64
29.06.2010 - VMR - KR - Vaativa B - 7/50
04.07.2010 - Poijaat - KR – Helppo B – 6/38
05.07.2010 - Elgwir Arabians - KR – Vaativa B – 1/30
06.05.2010 - Louves - KR - Vaativa B - 3/85
Ikääntyminen
3 vuotta - 20.09.2009
4 vuotta - 07.11.2009
5 vuotta - 25.12.2009
6 vuotta - 11.02.2010
|
7 vuotta - 31.03.2010
8 vuotta - 18.05.2010
9 vuotta - 05.07.2010
10 vuotta - 28.02.2011
|
11 vuotta - 28.05.2011
12 vuotta - 28.08.2011
13 vuotta - 28.11.2011
14 vuotta - 28.02.2012
|
15 vuotta - 28.05.2012
16 vuotta - 28.08.2012
17 vuotta - 28.11.2012
|
|